Kuva: Matti Haverinen

Kittiläläinen Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry käynnistää avoimen haun talviresidenssiin helmi-huhtikuulle 2024. Haku on auki 26.10.–30.11.2023

Talviresidenssi on suunnattu ensisijaisesti säveltaiteen ammattilaisille, joilla ei ole mahdollisuutta työskennellä Lapin lumisissa ympäristöissä omaan taiteeseensa keskittyen. Residenssi on avoin myös muille taiteenlajeille, jotka eivät vaadi harjoitussalia työskentelyyn.

Taiteenalat

Hiljaisuuden talviresidenssi on säveltaiteisiin keskittyvä monitaiteinen ja kansainvälinen taiteilijaresidenssi, johon haetaan henkilökohtaisella hakemuksella. Hiljaisuuden talviresidenssi ei rajaa mitään taiteenlajia ulkopuolelleen, mutta tukee ensisijaisesti sävellystyöhön, mukana kuljetettavien instrumenttien kanssa työskentelevien muusikoiden työhön ja esittävien taiteiden kirjoitus- ja suunnitteluvaiheeseen keskittyvää työskentelyä sekä eri taiteenlajien välistä yhteistyötä.

Hakeminen

Residenssitaiteilijat valitaan avoimen haun kautta. Talvella residenssi toimii kesästä poiketen yksilöresidenssinä, johon haetaan henkilökohtaisella hakemuksella. Hakemuksessa voi toivoa samanaikaista työskentelyjaksoa toisen residenssitaiteilijan kanssa, mutta jokaisen hakijan on tehtävä oma, henkilökohtainen hakemus. Näin myös työparit/ työryhmät voivat työskennellä yhdessä. Hiljaisuuden talviresidenssissä voi työskennellä samanaikaisesti enintään 3 taiteilijaa.

Residenssissä työskentely sijoittuu 5.2-14.4.2024 väliselle ajalle. Vuoden 2024 talviresidenssin taiteilijavalinnat on tehty.

Kannustamme taiteilijoita hakemaan talviresidenssiin perheen kanssa, silloin kun se tukee omaa työskentelyä ja helpottaa taiteellisen työn ja perheen yhdistämistä. Perheellä tarkoitamme tässä yhteydessä taiteilijan puolisoa sekä lapsia. Lemmikit eivät valitettavasti ole tervetulleita talviresidenssiin.

Odotamme residenssiin valituilta taiteilijoilta osallistumista etätapaamisiin muiden talviresidenssitaiteilijoiden kanssa kaksi kertaa helmi-huhtikuussa ja lyhyen kirjallisen kuvauksen työskentelystä Hiljaisuuden talviresidenssissä.

Hakemukseen sisällytetään taiteilijan esittely, työsuunnitelma, toive ajankohdasta sekä tieto mahdollisesta työskentelylle jo myönnetystä rahoituksesta.

Residenssi on valituille osallistujille maksuton. Hiljaisuus ry ei kata residenssitaiteilijoiden matkakuluja.

Residenssipäätökset

Valinnat julkistetaan 11. joulukuuta 2023 ja kaikkiin hakijoihin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. 

Vuodelle 2024 talviresidenssiin valitaan vähintään 8 taiteilijaa. Toivomme että vähintään 2 valituista taiteilijoista viipyisi residenssissä perheensä kanssa. 

Residenssitaiteilijoiden valintoja ohjaa ensisijaisesti hakijan tarpeiden ja talviresidenssin tarjoamien  fasiliteettien yhteensovittaminen.  Valinnoissa pyritään tasapuolisuuteen nuorten aloittelevien taiteen ammattilaisten ja jo kokeneempien tekijöiden välillä. Valinnoissa painotetaan myös taiteidenvälisyyttä ja vakiintuneiden esittävän taiteen lajien rajapinnoilla liikkuvia projekteja pyritään tarjoamaan talvinen pohjoinen työskentely-ympäristö erityisesti niille taiteilijoille, joilla ei muuten olisi siihen mahdollisuutta.

Kuva: Ryoko Uyama

vuoden 2024 valitut taiteilijat

Talviresidenssiin valittiin yhteensä 11 taiteilijaa, joista osa tulee residenssiin koko perheen tai perheenjäsenen kanssa. Valitut taiteilijat ovat: Grahham-George Sheena, Hakula Anna, Halttunen Ira, Hyytiäinen Miika, Kahrola Hanna, Karhulahti Maijariitta, Klemola Sami, Leinonen Veikko, Martikainen Amanda, Supponen Lauri ja Vannesluoma Josefiina.

työskentely

Talviresidenssi tarjoaa työskentelytilan yksittäiselle taiteilijalle vähintään yhdeksi ja enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan hakemusten perusteella. 

Residenssin työskentelytilana toimii vain residenssitaiteilijoiden käytössä oleva omakotitalo Kaukosen kylällä. Työskentely tapahtuu majoitus- ja oleskelutiloissa. Tilassa on työpöytä. Residenssissä majoitutaan omissa huoneissa ja keittiö- sekä peseytymistilat jaetaan muiden samanaikaisesti talviresidenssissä työskentelvien taiteilijoiden kanssa.

Hiljaisuuden talviresidenssi tarjoaa säveltaiteelle, musiikille ja kirjoittamiseen soveltuvan työskentelytilan Kaukosen kylässä Syrjälä -nimisessä talossa. Talossa on 3 makuuhuonetta sekä oleskelutila, jaettu keittiö ja jaetut peseytymistilat. Makuuhuoneet soveltuvat enintään kahdelle hengelle. Residenssityöskentely ajoittuu talven lumisimpien ja kylmimpien kuukausien ajalle, mikä mahdollistaa pohjoisen luonnosta nauttimisen ja talviulkoilun työn ohessa.

Työskentelytilat sijaitsevat majoitus- ja oleskelutilojen yhteydessä. Talviresidenssi ei tarjoa harjoitussalia tai muita erillisiä työskentelytiloja residenssitaiteilijoiden käyttöön.

Residenssitaiteilijoiden käyttöön tarjotaan vuodevaatteet, suihku- ja wc-tilat, pyykinpesumahdollisuus, internet-yhteys sekä keittiö. Tarvittaessa pientä lisäkorvausta vastaan voidaan sopia kuljetuksista sekä lisämajoitustiloista. 

 

Kuva: Ryoko Uyama

tukijat

Hiljaisuuden talviresidenssin ensimmäisen vuoden kokeilujaksoa tukee Taiteen edistämiskeskus Harvaan asutun maaseudun kulttuuritoiminnan erityisavustuksellaan (HAMA). Talviresidenssin jatko vuoden 2024 jälkeen perustuu Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry:n saamiin avustuksiin sekä residenssitaiteilijoilta kerättyyn palautteeseen.


Hiljaisuus-residenssi on esittäviin taiteisiin keskittyvä monitaiteinen ja kansainvälinen taiteilijaresidenssi.

Hiljaisuus-residenssitoiminta käynnistettiin vuonna 2015, jolloin se oli pääasiassa Hiljaisuus-festivaalin yhteydessä tapahtuvaa valittujen taiteilijoiden ja työryhmien taiteellisen työn mahdollistamista. Vuonna 2016 yhdistys vuokrasi Kaukosen kylän työväentalon käyttöönsä kymmeneksi vuodeksi järjestöyhdistys Pohjanpalolta. Tästä alkaen residenssitoiminta on keskitetty Kaukosen työväentaloon.

Vuonna 2017-2018 käynnistettiin residenssitoiminnan kehittämishanke, jonka aikana kerätään kokemuksia residenssin toimivuudesta ja kunnostettiin tilaa entistä paremmin taiteellisen työskentelyn tarpeita vastaavaksi. Kolmivuotiset residenssit pitkäjänteiseen työskentelyyn alkoivat vuonna 2020 ja talviresidenssi käynnistyy kevättalvella 2024.

Lisätietoja residenssitoiminnasta: residenssi[a]hiljaisuusfestivaali.fi.

 
 

Residenssitoimintaa ovat vuonna 2023 tukeneet:

 
vaakuna_teksti_kittila.jpg
taike_pysty_v2.png